Olen jo jonkin aikaa harkinnut vakavasti sitä että liittyisin keventäjiin taikka painonvartioihin.

Tuntuu että muita vaihtoehtoja ei vaan yksinkertaisesti enään ole. Että en pärjään yksin näiden asioiden kanssa. Tavoite painoni tulee olemaan alle 75kg. En pakota itseäni laihtumaan tasan 70,0kg asti, en koska siinä ei ole järkeä, tai yhtä paljon järkeä siinä on kun paskan syömisessä.

Ehkä tuon kuvan valitsin tähän siksi että se kuvastaa minun mielipidettä naisen kehosta, miten se on ajan saatossa muuttunut. Toisinaan todella laiha, toisinaan hiukan muodokkaampi. Jos nyt kysytään, niin tuo muodokkain. Ehkä hiukan reidet laihemmat, mutta ei paljoa. Samoin kädet, mutta vain ihan hiukkasen..Siinä on jotain josta pidän, joka kolahtaa minuun täysin. Mutta se on minun omassa kehossani tavoite että kun olen niin minun ei tarvitse kokoajan panikoida onko vatsani pömpöllään, haluan kauniin littana vatsan, sellaisen joka on kaunis, en mitään mahamakkaroita. Mutta ei liian laihaakaan olemusta. Sellanen jonka kanssa voin käyttää paitoja jotka ei ole kaapuja, vaan vartalomyötäisiä. Olen totaalisen kyllästynyt näihin minun kaapupaitoihin, joissa ei ole muotoa nähtykkään. Mutta nytten ei tulisi pieneen mieleenkään korostaa kroppaa, hyi. Haluan peitellä sen suojaa muiden silmiltä, isot hupparit. Samalla vihaan niitä. Vihaan heikkouttani omaan kehooni, vihaan kun ajattelen liikaa muiden mielipiteitä, vihaan sitä! Mutta uskon että ajan kanssa osaan rakastaa terveellä tavalla itseäni ja hyväksymään ne virheet joita minussa on.

Haluan olla naisen näköinen, en mikää hemmetin luukasa jolla ei ole muuta kun luu ja nahka.

Onko se edes loppupelissä kaunista, epäilen aika vahvasti. Sallineen sen minulle.

Vaikka olen vielä lihava, tunnen että olisin vapautunut tietystä ajattelumallista, toki se esittelee ideoitaan siellä omassa paikassaan, mutta laihuus ei ole enään pakkomielle. Sanoinko ihan oikeasti noin? Ihan kun joku asia olisi loksahtanut paikoilleen. Toki on hetkiä jolloin tekisi mieli lopettaa syöminen yms, mut kait se on ihan normaalia? tai sitten ei. Mutta mitä väliä? Haluan olla kaunis ja upea, ja sitä voin olla ilman että riudutan itteni kohti nälkäkuolemaa. Onko kauneus ylipäätensä laihuutta? Onko kauneus oikeasti sitä että nainen ajetaan sairaaksi sillä sanalla? Ei ole, ei sen pitäis ainakaan olla. Vihaan näitä kauneusihanteita, ne on niin väärin ja julmia, tunteettomia paskoja. Jotka ajetaan jo lasten päähän. Inhoan sitä vanhemmuuden julmuutta jos ylipainoinen lapsi laitetaan salaattikuurille ja arvostellaan julmasti. Miten kukaan voi olettaa että lapsi voisi ymmärtää että se on vanhempien mielipide, että minä voin olla juuri sitä mitä minä itse haluan? Tiedän monia perheitä joissa äiti laihduttaa ja laihduttaa, jossa hänen elämänsä koostuu salaatinlehdestä ja laihduttamisesta. Itse laihduttamisessa ei ole mitään pahaa, kunhan ymmärtää sen rajan. Laihduttaminen on aivan jotain muuta kun itsensä kiduttamista ja salaatinlehtiä. Laihduttaminen sanana on kauhea! Enemmän painottaisin sanaa elämäntapamuutokset. Jos itsellä on ongelma, sitä ongelmaa ei pidä siirtää muille. Ongelmille voidaan tehdä jotain, kunhan avaa suunsa ja pyytää apua! Kauneus itsessään on jokaisen silmässä erinlainen.

Tällähetkellä kun mietin tätä rytinää mitä osastolla tehdään minun painon kanssa, on omituista. Jos painon pudostus on oikeasti tätä, miten kukaan ihminen on koskaan voinut pudottaa painoa? Nimittäin tämä on lievästi sanottuna kauheata! En voi uskoa sitä että tämä on se oikea tapa. Odotan joulua, itseasiassa enemmän kun mitään muuta. Sitä että pääsen liittymään keventäjiin taikka painonvartioihin. Sillä uskon että sieltä saan ammattitaitoisempaa apua. Osastolla hoitajat on trimmattuja ja sopivia, eikä heitä ole koulutettu tukemaan painon pudottajaa.

Tuntuu että on minun aikani valita se polku mitä haluan kulkea, en ole vielä täysin varma siitä, mikä se polku tulee olemaan, tai minne se johtaa. Mutta uskon että se selviää lähiaikoina. Minun on itse haluttava muutosta kaikkeen. En voi olettaa että muutos tapahtuu ilman omaa panostani. Se mitä haluan opiskella? missä haluan opiskella? on vain minun päätettävissä, en voi tehdä sitä päätöstä muiden tahdon mukaan. Jos haluan lähteä Lappeenrantaan, tai Ruotsiin, se on minun tehtävä täyttää se päätös. Tämä on loppupelissä vain minun oma elämä. Yks haluaa minut tampereelle, toinen jyväskylää, toinen ouluun. En tule valitsemaan paikkaa sen mukaan kuka siellä asuu, vaan sen mukaan mitä _minä_ haluan! Missä _minä_ haluan asua. Ja jollei toiset kestä sitä että minä itse haluan tehdä päätökset, en ole pakottanut heitä olemaan minun elämässä.

Minua ei voi enään kahlita, minulla on myös minun oma tahto!