Mitähä mie osaisin kertoa tästä päivästä.

No ainakin olen siivonnut ja käynyt korismatsissa. Muuten puinut mielialojani taas vaihteeks.

Tuntuu että en hallitse itseäni enkä agressioitani. Tuntuu että en hallitse enään mitään, vähiten itseäni.

Saatan sanoa ilkeyksiä ihmisille,kiukutella. Todella aikuismaista toimintaa minultakin.

Mihin katosi se fiksuus minusta? Tyttöystävällekkin rupesin kiukuttelee, en vaan osaa olla, itseni kanssa. En tunne itseäni, vielä vähemmän tajuan asioita joita teen..

Olisi helpompi aloittaa viiltely, tai edes polttaa ihoa, kärventää sitä, katsoa kun iho palaa. Haluan tuntue kipua, haluan tuntea jotain järkevää. Satutan aina niitä joista välitän. Aina.

Joskus isälläkin kun olen, ja jos pikkusisarukset kiukuttelee, tulee olo että pitää heittää astiat maahan ja huutaa että turvat tukkoon, samantin. Olen kerrassaan kauhea ja julma ihminen.

En kestä vastoinkäymisiä, vielä vähemmän muutoksia elämässäni.

Olen aina inhonnut sitä tunnetta kun kaikki tuntuu karkaavan käsistä, ei tiedä mitä pitäisi tehdä, on täysin epävarma ja epätodellinen olo.

Tänään siellä korismatsissa kun menin hakee limua ja porkkanaleivosta, tuntu että katson itseäni muiden silmin, vieressä olevasta pöydästä. Tuntui että repeän liitoksistani, että tukehdun. En ollut omassa kehossani, jonkun toisen. Kun katselin ympärillä olevia, kaikki tuntui niin normaaleilta ja iloisilta. Itse olin jotain toista, surullinen, ehkä? En tiedä edes mitä tunnen, epävarmuuden ja epäuskon lisäks. Onnea? Surua? Pelkoa? Ahdistusta? I don't know what to do.

Olisi ihana leipoa ensiperjantaina kun menen isälle, paljon jotain, ja syödä niin paljon että ruoka nousee takas ylös. Haluan tukehduttaa kaiken siihen, kun en muuta osaa..