Tosiaan, paino pudonnut. Onneksi. 94,6kg näytti minun paras ystävä vaaka.

Huomenna osastolle paluu, pelottaa ja ahdistaa koko ajatus sinne menosta. Saanko heti huomautuksia annoskoosta? Kuten kävi keväällä. Mutta minuthan tunnetaan mahtavista juonitteluista ja tarinoista. Kyllä minä jotain keksin. Tai sitten heidän on vaan se hyväksyttävä että laihdutan. En jaksa kuunnella toistamiseen sitä paskaa kuinka tuhoan itseni, ja teen keholleni pahaa. Eikö syöminen sitten ole pahasta? minusta on. Ja se on pahuutta että toinen yritetään saada syömään liian paljon pelkällä painostuksella ja uhkailulla. Lapsellista ja itsekästä.

Alku tuntuu niin vaikealta aina, olen aina ollut kauhea possu herkun suhteen, kaikki sokerilimut,karkit,sipsit,pullat ja muut leivokset on aina ollut lähellä sydäntä. Mutta nytten kun ajattelen että onko ne sitten kumminkaan se tärkein asia? Niillä en pääse kauneuteen, ne tekee minusta aina ja aina vaan rumemman possun.

Olen alkanut näkemään kauheasti unia öisin. Viimeyönä näin ihmeellisen unen. Minä kävin ostamassa äidin kanssa minulle valmistujaisiin mekkoa, ja kun vedin päälleni koon 34 mekon, se oli kuin valettu minulle. Pyörähtelin kun enkeli siinä äidin edessä. Olin kaunis.
Oli aika ankeata herätä siihen uneen ja tajuta et minähän se possu vielä olen.
Se masentaa niin paljon.

Kun katson peiliin, tekisi mieli itkeä, olen niin ruma ja iso. Oikea ällöttävä röhnövalas. Joka lyllyää kun mikäkin sumopainia. Olen aina yrittänyt vältellä peiliä, mutta nytten katson rohkeasti siihen, se paljastaa sen kylmän faktan että minä olen ruma ja iso. Se auttaa minua laihduttamaan. Olemaan kaunis, täydellinen lasienkeli, jota kukaan ei voi koskettaa, tai muuten se murtuu.